Jos tarkkoja ollaan, positiivinen palvelukokemus ajoittui jo eiliseen, mutta nauttimaan siitä päästään tänään.
Pyhäinpäiväin viikonlopun alkamisen kunniaksi oli eilen aika käydä Wanhassa Kauppahallissa. Pieniltä heräteostoksilta ei tietenkään vältytty, mutta tuli pääasiakin hoidettua. Ensisijaisena kohteena oli Tuula Paalasen juustokauppa.
Kyseisessä kaupassa on aina yhtä iloiseksi tekevä palvelu. Tuula tiimeineen ovat juustojen asiantuntijoita, keneltä aina löytyy aikaa, siitä riippumatta että tiskillä ajoittain on melkoinen kuhina. Eilen satuin saamaan kahden asiakaspalvelijan koko huomion ja lopputulos oli sen mukainen. OPI kokemuksen vastakohtana tässä kaupassa tuotteen kokeilu on ihan lähtökohtana ja tuotteiden maistelu saa kokeilemaan ja ostamaan vanhoja tuttuja ja löytämään uusia suosikkeja. Mahtava kokemus jälleen kerran.
Illan juustolautaselle tiensä löysi Epoisses, Brebiou, Livarot, Comté ja korsikalainen juusto jonka nimeä en millään muista.
perjantai 4. marraskuuta 2011
torstai 3. marraskuuta 2011
Mitä maksaa?
Jo on esitelty kaksi suosikkiaihetta, asiakaspalvelu ja harhaanjohtava mainonta.
Tämä nyt keskusteltava kolmas kategoria on sukua harhaanjohtavalle mainonnalle, eli nyt tullaan puhumaan siitä kun yritykset jatkuvasti pitävät tiettyjä tuotteita alennuksessa niin, ettei tuotteiden oikea hintataso tule selville.
Tulemme tämän postauksen alla aloittamaan seuraamaan yhtä kotimaista Askoa, jolla on niin kauan kuin muistan ollut mm. yksi tietty sohva kuukausittain ilmestyvässä tarjouskatalogissaan. Joko tuote on suursuosikki, jonka hinta kannattaisi ihan oikeasti laittaa sen oikealle tasolle tai sitten huonekaluliike on onnistunut saamaan kontolleen järkyttävän jäämäerän joskus 1990 luvulla, jota vieläkään ei tarjouksista huolimatta olla saatu loppumaan...
Mutta, asiaan. Tutustuin liikkeen tämän kuukauden katalogiin, ja siellähän se surullisenkuuluisa sohva taas oli.
Sohvan lisäksi otin tähän seurattavaksi myös yhden tutun nojatuolin:
Tuote Hinta Tarjoushinta
Cheri divaanisohva* 944 e 699 e
Helena lepotuoli 583 e 399 e
*hinta koskee tässä mallia/ kangasta, jonka miellän "perusmalliksi". Sohvaa on kuitenkin monessa eri kangastyypissä, jotka tällä kertaa kaikki vaikuttavat olevan alennuksessa. Hinta on katsottu Askon sivuilta tänään 3.11.2011 ja tarjoushinta on voimassa 31.12.2011 saakka.
Tarkoituksena on siis nyt seurata palautuuko kyseiset tuotteet välillä "normaalihintaisiksi" vai ovatko ne tosiaan jatkuvasti tarjouksessa. Palataan lisäksi vielä myöhemmin keskustelemaan siitä, mikä tässä hommassa on poissa raiteiltaan.

Keskustan edullisin pysäköinti
Kyseenalaisen asiakaspalvelun lisäksi toinen lempiaihe on harhaanjohtava markkinointi. Taannoin törmäsin tällaiseen Helsingin keskustan pysäköintihallien kohdalla.
Kukaan ei varmaan lähtökohtaisesti kuvittele halliin pysäköinnin olevan keskusta-alueella edullista, joten jos joku väittää olevansa edullisin, se varmastikin vetää asiakkaita.
No. Tutustutaampa tarkemmin asiaan.
Forum P parkkihalli mainoista sivuillaan olevansa keskustan edullisin. Piste.
Parkkihalliin ajaessa et ehdi tarkemmin asiaan perehtymään, etkä myöskään jos ainoastaan tutustut parkkihallin etusivuun. Totuus tulee esiin vertailusta, jossa suurikirjaimisen otsikon alta löytyy tieto siitä, että edullisuus koskeekin ainoastaan arkipäiviä klo 8-18.00.
Muina aikoina onkin erittäin mahdollista, että edullisempi vaihtoehto löytyy ihan naapurista.
Ei nyt taaskaan asiana sellainen, joka mullistaa maailmaa, mutta harmillista todeta parkkihallista ulos ajaessaan edullisuusväittämän olleenkin rajattu tiettyihin aikoihin...
Tarkkana liikenteessä siis!

keskiviikko 2. marraskuuta 2011
Mitä tänään OPIn
Tunnetteko OPI:n? Käsittääkseni kyseessä on amerikkalainen kynsilakkavalmistaja, joiden lakoilla on tapana olla mieleenpainuvat nimet, kuten "French Quarter for your Thoughts", jota tänään ajattelin nopeasti kotimatkalla testata.
Olin Helsingin keskustassa lyhyellä ostoskierroksella ja matkalla jo kotiinpäin. Viimeiseen Stockmann alakerrokseen kierrokseen kuului mm. Chanelin ja Diorin meikkitiskit, kun olin yhtäkkiä kaupungilla tajunnut, että ehdottomasti tarvitsen harmaata kynsilakkaa. Kyseisiltä "high-end" tiskeiltä ei sopivaa lakkaa löytynyt, joten ajattelin vielä kokeilla OPI:n hyvältä näyttävää väriä. Käsittääkseni OPI edustaa keskihintaista kynsilakkakategoriaa.
Mutta arvatkaa mitä? No, OPI:n lakkoja ei myyjän mukaan "tietenkään" saa kokeilla. Hmm. En tiedä mitä sanoa. Selvää oli, että minua ei kiinnostanut tarttua myyjän tarjoamaan muoviseen "kynsivalikoimaan", jossa siis oli näytteet kaikista sävyistä.
Mielenkiintoista ja huvittavaa. Ei itse asiassa edes harmita, viihdyttävä kokemushan tuo oli.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)